perjantai 31. maaliskuuta 2017

Sähkäri

Aamusta käytiin pistämässä pari uutta automaattisulaketta vanhaan keskukseen ja samalla kartoitettiin johdotukset että mitkä sulakkeet ohjaavat mitä osaa taloa. Lopuksi tulokset kartalle ja nimet sulaketauluun.
Siitä sitten vaihtamaan sähköpatteria kun entinen oli kärähtänyt. ja sähkölämmittimeen uusi puhallin.
Ei ehkä ihme että oli tullut tiensä päähän kun oli ilmanvaihto takana tukossa kuin olisi orava kiinni ritilässä. 
Yksi asia tosin uuden patterin laiton jälkeen ihmetelemään laittoi kun patteri oli tosiaan pesuhuoneessa ja aivan tuollaisen avonaisen suihkunurkkauksen vieressä, ja seinässä patterin takana reikä jossa sokeripalaliitoksena johdot edellisenkin jäljiltä...No ei ole ensimmäinen kerta kun näitä toisen eu maan ihmeitä saa hämmästellä.
Sopivasti kului kuitenkin aika ja se olisi eka kuukausi vietetty. 

torstai 30. maaliskuuta 2017

Pihavalaistusta

Tänään pistin sitten yhelle tontille kivetyksen reunoille pihavalot. Ihan mukavaa puuhaa kun keli suosi, olis voinut harmittaa vesisateessa kontata ja kytkeä johtoja.
Alkaa tulemaan näitä perussähkärihommia enemmänkin, no laajentaapahan osaamista ja työllistymismahiksia kotopuolessa.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Pikku keikkoja

5 keikkaa oli tälle päivälle, aamusta mentiin tarkastamaan/huoltamaan varavalaistuksia ravintolaan. Silmiin pisti että yhtäkään hätäpoistumistievaloa tai edes kylttiä ei ravintolassa näkynyt, ja pääoven yläpuolella ollut varavalokin oli otettu pois kun siihen oli laitettu varsin isokokoinen telkkari tilalle. Myöskään yksikään varavaloista ei toiminut enää, edes polttimon vaihdoilla. eli kaikki uusiksi. Ei menisi läpi palotarkastajalle Suomessa moinen...
Toinen keikka oli autokaupan huoltohallin nosto-oveen magneettikytkin takaisin paikoilleen kun oli levinnyt. Siihenkin meni enemmän aikaa roudata työkalut paikalle kun itse työn suoritus.
Kolmantena oli listalla vikahälytyksiä aiheuttanut murtohälytin. Aulan liiketunnistin oli pariin kertaan tehnyt hälytyksen ilman syytä, tutkittiin ja säädettiin ilmaisinta hieman. 
Siitä seuraavaksi asentelemaan videopuhelinta omakotitalon portille ja eteiseen. Kaapeli keskukselta näytölle ja portille riitti kun asensi uuden puhelimen kameralla varustettuna. Tovi taisteltiin että sai portin kameran ohjelmoitua niin että ovikoodi aukaisee portin. Paketin mukana tulleet ohjeet kun olivat vanhaa versiota.
Viimeisenä bensa-asemalle jossa oli liikkeen mainos&hinta tornista valot pimeänä samoin oven yläpuolelta firman logo. Tornin valoista selvisi että joku oli tehnyt huti kytkennän joka napsautti sulakkeen aina kun valot laittoi päälle, kellolla selvitys missä kulki oikea kaapeli ja uudelleen kytkentä. Vóla ja valot palasi takas torniin. Oven päällisvalot olikin vasta laitetut joten ne ei ollut kun sähkökaappiin kytkemistä vailla.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Ulkohommia

Tiistaille osui sopiva +20 keli kun vedettiin kaapeli pihavarastoon ja sinne laitettiin sähköt ja valot. Eli ei nyt mitään turvatekniikkaa vaan enemmänki taas perus sähkömieshommia. Putket seinille ja kattoon ja niiden päihin rasiat,kytkimet ja valaisimet. Siistiä jälkeä kun tehtiin niin menihän se ilta viiteen että päästiin lopettamaan.


Tilanne meinasi tulla kun kiinteistön omistaja käytti koiraansa pihalla joka on hyvin reviiritarkka ja lähti tulemaan aika rähinällä kohti, onneksi on kokemusta koirista niin ei hätkähtänyt vaan koira varoitti vaan omasta tontistaan ja tuli rähinän saattelemana haistelemaan kun en reagoinutkaan mitenkään sen uhitteluun, omistaja kyllä säikähti että taasko se puree jotain...ehkä pitäisi koiraa kouluttaa enemmän jos se ei käskemällä pysähdy. 

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Aurinkoista maanantaita

Kesältähän täällä meinaa tuntua kun tauolla istuessa talojen pihoista kuuluu ruohonleikkurin ääntä ja joka paikassa kukkii puut ja pensaat. Ei voi valittaa kun eka 4 viikkoa meni jatkuvassa vesisateessa.
Tänään käytiin laittamassa hälyjärjestelmä taas yhteen taloon, keskus autotalliin ja sieltä muutamat kaapelit taloon ja kauimmaiset nurkat hoidettiin langattomilla ilmaisimilla ja yläkertaan tullut savuilmaisinkin oli langaton. Suhteellisen vähällä kaapeloinnilla selvittiin. Ruutiini alkaa muodostumaan kun ei iha joka palikan kanssa tarvi olla kyselemässä miten kytkennät tehdään, ja jos vähänkään mietityttää niin kaivaa puhelimen taskusta ja kahtoo kuvia miten edelliset on kytketty.
Piti tuo talon ulkoseinään tuleva sireeni kyllä käydä uudelleen kytkemässä kun meni pari piuhaa vikaan. No kun ei noita ulkosireeneitä tee niin paljoa kun noita muita niin ihmekkö tuo.

Viikonloppuna kun kävi Brysselissä kun keliä oli kaupunkia kierrellä niin oli aika silmiinpistävästi turvallisuutta valvovaa väkeä lisätty. Joka kaupan ovella oli vartijaa ja ostoskeskukseen mennessä sisälle minultakin kollattiin reppu ja metallinpaljastimella käytiin läpi ennen kun pääsi sisälle.
Ulkona kadunvarsilla oli armeijan edustajia täydessä varustuksessa
En tiedä sitten olivatko jotain erikoisjoukkoa kuvaamani henkilö kun varusteet poikkesivat muista näkemistäni yksiköistä. Näillä kun oli uudenkarheat FN Scarit 5.56mm versiona Trijiconin Acog tähtäimillä ja muilla lisäleluilla. Muualla näkemäni olivat varustettuja vähän vanhemmalla kalustolla.
No eipä ihme että oli valmiustasoa nostettu kun vuosi sitten oli lentokentällä ja metrossa räjähtänyt ja viime torstaina Antwerpenissä joku hiekkaväen edustaja yritti toteuttaa iskua mutta onneksi poliisi pääsi hänen kannoilleen eikä onnistunut suunnitelmissaan.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Keittiön sähköt

Perjantaille oli sitten tiedossa keittiöremontin alle uusien sähköjen vetäminen.
Selkeä homma kun oli vanhat kaapit jo raapastu pois joten kaaviosta vaan mittailu että mihin kohdin laitetaan pistokeet uunille, liesituulettimelle ja pistorasioille.
Sitten seinään leikkaukset ja sen jälkeen täryporaan piikkausterä kiinni ja kairaamaan paikat auki rasioille ja johdoille. Sen jälkeen rasioiden pohjat saumamassalla paikoilleen ja piuhat sisään. Piuhat paikoilleen kantoihin ja lopulta massalla johtokourut piiloon ja rasian reunukset siistiksi. Onneksi on ennenkin massaustöitä tehnyt niin meni jouhevasti ja sai siistiä jälkeä aikaiseksi. Tasoitehommat on sitten jonkun helpompi tehdä kun on pohjat tehty hyvin. Aika pitkälti omaa työtä tänään, ohjaaja/kolleega teki sähkökeskuksen kytkennät ja itse sain askarrella loput. Ei ihan turvatekniikkaa siis tänään, enemmänkin perus sähkömiehen hommia ja samalla kittaushommia.

Torstain tamppaamista

Torstaina tehtiin paluu samaiselle työmaalle jossa olin ensimmäisellä viikolla. Työn kuvakin oli sama, kontataan betonilattialla koko päivä kiinnittämässä kaapeleita lattiaan. Päivän päätteeksi ei tarvinnut paljoa tehdä että uni tuli.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Autokaupassa osa 2

Tänään jatkettiin mihin eilen jäätiin. Lisää kameroita pihalle ja sisätiloihin ja muutama savuilmaisinkin. Jokaisessa toimistossakin on sitten kamerat, tiedä sitten onko ollut uhkaa että joku asiakas alkaa hermoamaan autokauppiaalle kun on niin kattavasti kameroita joka paikassa, pihalla toki ymmärtää että jää jotain todisteita jos ilkivaltaa tai varkaus sattuu. Takapihan uusien autojen aitaus on myös yöaikaan koira-aitauksena, eli pelkkä kameravalvontakaan ei riitä näille.




 Onneksi ei tuullut kuten eilispäivänä, sitten tuolla tikkailla keikkuminen olisi vielä enemmän ahdistanut. Johdonkin joutui tekemään kahteen kertaan kun meni värit sekaisin ja sitten jäi vielä tuo suojatulppa pois kaapelista, sentään huomasi mokan ihan itte ja korjasi tilanteen...ei vaan nuo vähän korkeammat keikkuvat paikat ole meikäläisen paikka askarrella.











Sisätiloissa oli sitten vähän leppoisampaa kun ei tarvinnut kun normi huonekorkeudessa askarrella savuilmaisin ja liiketunnistin huoneisiin. Kamerakaapelointikin onnistui kun tietokoneelle asti sai kuvan kamerasta. Radiopuhelimen opastuksella käänteli kameran oikeaan asentoon ja suojakupu sen jälkeen päälle.

tiistai 21. maaliskuuta 2017

Autokaupassa

Autokaupassa muttei asiakkaana, en kyllä fiattia ostaiskaan. Mutta sinne mentiinkin vaihtamaan uusia valvontakameroita ja lisää hälyttimiä asentamaan. Itselle tuli tehtävä laitella varastoalueen porttiin asentaa magneettikosketin, kameratolppien koteloihin myös ja 1 kaapelointi taas sopivan korkealle.


Muuten ihan selkeä homma mutta kolvaileppa johtoja prkl..tuulessa ja vesisateessa ulkona aukealla kentällä. Meinasi ihan tosissaan alkaa harmittaa työnteko kun tuuli niin kovaa että puhaltaa kaasujuottimen sammuksiin. 
Porttiin sai magneettikytkintä onneksi askarrella poutasäässä ja jopa tuulikin vähän heltisi.
Poraruuveilla porttiin kannakkeet johtoputkelle ja magneetin kannattimelle ja piuhat ip rasiassa yhteen. 
Viimeisenä osana sentään pääsi sisätiloihin mutta taas sarjassa työturvallisuus kohdallaan, kun nojatikkailla lähdetään 6m korkeuteen sitomaan kaapelia arinalle.
Kuvassa tikkaat jo kyllä vedetty alas mutta kaapeli kulki tuolla ikkunoiden yläpuolella kiskossa.

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Maanantain askartelua

Aamulla toimistolla oli työnjaossa ovipuhelimien asennustaBrysselin lentokentän kupeessa ja takaisin Tieneniin vaihtelemaan pistorasioita ja valokytkimiä remonttikohteeseen. Jännä sinänsä että ei edes kysytty että olenko moisia tehnyt aiemmin, näytettiin vaan että nuo vaihtoon ja tuossa on uudet tilalle. Enkä kyllä ollut koskaan moisia vaihtanut mutta eipä tuo ydinfysiikkaa ole. hetken pähkäilyä ja tarkastus että miten johdot oli vanhassa rasiassa ennen kuin alkaa irrottelemaan ja kytkemään uuteen. Sama homma valokatkaisijoille. Vähän erilaista askartelua tällä kertaa eikä niinkään turvatekniikkaa.
 


 muistettiin sentään suurimmasta osasta kytkeä sulake pois että oli kylmänä pistoke kun alkoi askartelemaan mutta kyllä siellä pari napsahti vähän sormille.
Se mikä on kyllä ihme näissä saneerauskohteissa niin työjärjestys ei tunnu olevan ihan loppuun asti suunniteltua. etenkin seinien maalaukset ja seinille tulevat laitteet, kaiteet yms.
Kuten kuvasta näkyy niin olishan sen seinän voinut maalata kokonaan ja sitten vasta kiinnittää uusi ilmastoinnin ohjauspaneeli seinälle joka on kuitenkin erikokoa kuin entinen...ja tätä näkee lähes jokaisella saneerauskohteella jolla on käynyt. Ja sitten tämä uusi laite peitellään huonosti kun paikkamaalausta tehdään ja sitten tuo uusi valkoinen boxi onkin kyljistään roiskittu seinämaalilla.
En ole itse ainakaan moiseen kotopuolessa törmännyt.

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Normipäivä

Jälleen asennettiin yksi hälytinjärjestelmä jo asuttuun taloon, tuskaisia kyllä kun pitää varoa ettei sotke paikkoja. Etenkin kun olohuoneeseen porattava kattoon palohälyttimelle reijät ja seinään liiketunnistimelle ja huoneessa on tumma kulmasohva mikä täyttää miltei koko huoneen ja myös kokolattiamatto. Voi jee mitä pahvipeittelyä koko päivä. Yllättävän monta savuilmaisinta laitettiin tähän taloon mitä yleensä täällä laitetaan se 1 tai max 2 niin tähän kohteeseen meni jo 6 ja samaa kokoluokkaa talo. Muuten normihommaa ja rutiinin kerryttämistä.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Pitkää päivää

Piti olla simppeli hälytinasennus, kämpälle pääsi takaisin ilta 7ltä. Pitänee kohta kysellä että miten on kun sopparissa 35h viikossa ja tullut torstaihin mennessä jo 36h. Että pidetäänkö pekkasia vai mitenkä tasaillaan...en tiedä sitten miten edelliset opiskelijat ovat asian hoitaneet. Toki ollaan keikka--ajossa ettei sieltä voida keskenkaiken lähteä opiskelijaa pois heittämään mutta kyllä tässä vähän reilummalti extraa tuppaa tulee joka viikko.
No tulipahan asennettua itse keskus hälytinjärjestelmään tällä kertaa. Ongelmat tosin johtui viallisista magneettikytkimistä ikkunoissa ja ovissa, ei opiskelijan asennuksesta.  Muuten itse kaapin kasaaminen ja johtojen järjestely meni ihan nappiin. Alkaa jotain belgiankielen sanojakin osaamaan ainakin huoneiden ja laitteistojen osalta niin jotain ymmärtää.
 


keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Pihalta serverihuoneeseen.

Aamusta oli tiedossa useampi pikkukeikka ja ensimmäisessä oli liiketunnistimella olevan pihavalon vaihto uuteen, suht simppeli homma. Lisäksi yhden langattoman magneettikytkimen asennus oveen. Aika näppärä keikka kun ulkonakin oli kesäkeli ettei tarvinnut tihkussa ja viimassa askarrella valoa seinälle
Valolle tarvi vain säätä aika jonka palaa liiketunnistimen aktivoinnista ja sen jälkeen että se aktivoituu vain hämärän aikaan. Se ehkä meni lonkalta sen perusteella ettei enää aktivoitunut tuossa päivänvalossa, no asiakas pystyy jälkikäteen vipua kääntämällä säätämään sitä lisää tai vähentämään jos ajankohta ei ole sopiva. Paha testata päivänvalossa kuinka hämärässä se valo syttyisi.
Seuraavana oli vuorossa sitten ihan muuta. Ison autokaupan serverihuoneeseen vetämään kaapeli ja väsäämään kaapelin päähän datapistoke, seinän toiselle puolelle kun tuli tulostin joka piti saada verkkoon. 
Enemmän sai varoa ettei sotke toimiston kokolattiamattoa kun että miten homman saa yleensä tehtyä. Samalla piti vaihtaa yksi pistorasiaboxi lattian alle kun kansi oli kait toimistotuolin pyörien rikkoma.
Lopuksi pariin toimiston valoon vaihdettiin halogeeniputkien ballastit, joka yleensä kotopuolessa on ihan perus kiinteistöhuollon hommia mutta tämä firma nyt tekee kaikkea sähköasennuksista lähtien eikä pelkästään turvalaitteita. Sitten lounastauko katkesikin kun tuli soitto että oli aikaistunut seuraava keikka kun sähkölaitos oli kytkemässä sähköjä taloon johon firma oli käynyt tekemässä sähköjä uusiksi. Siellä piti vetää pari kaapelia uusiksi kun uusi automaattisulakekaappi siirtyikin eri paikkaan ja sen myötä pieniä muutoksia. Viimeinen keikka olikin varsinainen huoltokäynti. Kartanon pihaan ja kolleega jo vähän tuskaili että mitähän tällä kertaa. No sisällä 1 jalkalamppu himmeninkytkimellä oli mykkä, sille pitäisi jotain tehdä, siten jatkojohtokela oli viallinen(nypitty seinästä ilmeisesti miten sattuu kun oli kuori vaurioitunut ja aiempikin korjaus ollut vähän sinnepäin.)
Ja sitten lopuksi vielä että olisiko voinut vaihtaa HDMI pistokkeen televisiosta uuteen kun oli jotenkin vioittunut.(lapset nyppineet irti ja takaisin piuhaa pleikkarin peluuseen). 
Jalkalamppuun saatiin eloa kun sitä aikamme ihmeteltiin ja mittailtiin kun lampulle asti tulee sähkö mutta mitään eloa ei ole, mutta kun kolahti kytkin lattialla niin valo syttyi...
Televisiossa oli toinenkin HDMI liitin ja totesimme että se on vielä käytettävissä ja jos sekin hajoaa vaatii se jo vähän erikoisosaajaa moisen vaihtaminen. Jatkojohto nyt oli helppo korjata kun purki pistokeet ja veti uusiksi liitännät kun joku oli rikkonut pintoja johdoista niin että kupari näkyi.
Hommaa kyllä laidasta laitaan tällä kertaa.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Ökytaloa ja askartelua.

Tiistai alkoi etsiskelemällä vikaa pihalle asetetuista valoista jotka olivat puihin suunnattuna, mitä lie tilataidetta. Asuntokin kyllä oli sen verran pramea että ilmeisesti pitää vaan johonkin sitä rahaa tunkea. Kaapeli ilmeisesti oli vaurioitunut koska antoi vain 205v kun pitäisi 230 antaa. onneksi oli toinenkin kaapeli vedetty pihamaalle jonka sai vaihdettua käyttöön niin alkoi valot pelaamaan. Sisälle piti asentaa pari kappaletta 2-suuntaista kaiutinta alakertaan. Siinä vaiheessa alkoi usko loppua kun isäntä otti kuvat kaiuttimista ja sanoi että pitää kysyä hänen sisustusarkkitehdiltään miten päin ne seinälle laitetaan. Ja ei, kyseessä ei ollut kiertoilmaus vaimolle vaan oikeasti piti lupa kysyä arkkitehdiltä laitetaanko pienet kaiuttimet vaaka vai pystyasennossa katonrajaan...

Pihamaan valaistuksen kaapeleille oli kyllä ip-luokitellut kotelot mutta niihin kaadettiin vielä tuollainen kovettuva massa sen jälkeen kun oli varmistettu että kaapelointi pelaa. 20 minuuttia ja kotelon sisus oli kuin umpikumia. Eipähän pääse vesi tekemään oikosulkua.
Tästä kun selvittiin niin sitten Tienenin keskustaan ropaamaan taas vaihteeksi ovikamerapuhelimia, tällä kertaa tosin nakki iski vaihtaa nimilappujen tilalle numerot, Tavan askartelua leikellä paperista numeroita ja purkaa puhelintaulua. Lopuksi vielä 1 kaapelin veto hammaslääkärin ovipuhelimelle ja päivä oli siinä.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Rutiinia

Taas lähti uusi viikko käyntiin vihdoin aurinkoisessa Belgiassa.
Samaa hommaa oli tänäänkin eli uuteen omakotitaloon käytiin asentamassa hälytinjärjestelmä. 2-kerroksiseen omakotitaloon tuli 6 liiketunnistinta ja sireeni sisälle ja ulos sekä 2 näppäimistöä, lisäksi ovipuhelin. Pienehkö ero Suomeen taas että taloon tuli vain 1 savuilmaisin joka kytkettiin hälytinjärjestelmään. Suomessa tuon kokoiseen taloon olisi tullut parikin lämpöilmaisinta(keittiö&autotalli) ja ehkä 4 savuilmaisinta vastaavanlaiseen systeemin. Belgiassa vaan ei ole niin tiukat säädökset edes julkisten tilojen paloilmaisimien suhteen, näin ainakin sai käsityksen työohjaajilta. Ilmeisesti jos tilat saa tyhjennettyä 2min niin ei tarvitse kun 1 ilmaisin per kerros. Tämä siis julkisissa tiloissa kaupoissa tms.
Erikoisia säädöksiä kun vertaa kotimaahan jossa julkisissa rakennuksissa joka huonessa on oltava ilmaisin  ja alas lasketun katon välitilassakin tietyin välimatkoin.
Muuten tuo homma alkaa muodostumaan käytännöksi, kahtotaan mihin ilmaisimet ja näppäimistöt laitetaan ja keskus ja sitten kamat sisälle, työkalut imurit ja ruuvilaatikot ja sitten naputtelee palaset seinille kunhan johdotukset on kaikki hoidettu valmiiksi, piti se 1 johto tänäänkin taas vetää lisää kun sitä ei ollut. Ja sitten vaan johdot kiinni oikeassa järjestyksessä ja keskus tulille. Keskuksen ohjelmointiin ei ole oikein päässyt perehtymään kun softa on flaaminkielinen. Ei paljoa auta vaikka sieltä sanan tai 2 tunnistaa eikä ohjelmaa oikein toiselle kielelle ilmeisesti saa vaihdettua. No kahteleepa sen osion sivusta että mitä kaikkea sinne ropataan, hälyviiveestä eri näppäimistöjen välillä jne. Sama homma pienemmissä asiakaskäynneissä. Vaikka englanninkieli luistaa itsellä niin se on vähän tuurista kiinni miten asiakas sattuu osaamaan sitä, välillä kohdalle osuu sujuvastikkin puhuva mutta monesti myös asiakas joka puhuu silti flaamia vaikka sanoo että sori en osaa kuin englantia. Yritä siinä sitten vaan hymyillä ja nyökätä ja toivoa että työohjaaja kohta paikkaa tietokatkoa.
Ehkä teknisemmät työharjoittelut olisi parempi olla sellaisessa maassa jossa englanninkieli on se valtakieli, onnistuisi asiakaspalvelu paremmin ja myös tuo softan käyttö. Mutta menee se kait näinkin, jotain oppii joka tapauksessa.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Vihdoin aurinkoa

2 viikkoa jatkuvaa sadetta ja tuulta johon alkoi jo kyllästymään ihan tosissaan. Joko satoi vettä tai tuuli niin että hetken päästä ainakin sataa. Eräs asiakas sanoi että nyt pitäisi alkaa kelit lämpenemään mutta sen näkee sitten kun sen oikeasti tapahtuu. Perjantaille oli 3 pientä keikkaa tiedossa. Ensimmäisessä kohteessa vaihdettiin pari reilu 10v vanhaa langatonta liiketunnistinta uusiin kun olivat alkaneet antamaan aiheettomia hälyjä. Samalla laitoin autotallin kattoon 360' liiketunnistimen ja johdotukset siitä keskukselle. Vanha ilmaisin samalla pois nurkasta kun oli ilmeisesti komeroita tulossa tai jotain muuta kalustoa sen eteen. 
Seuraavana oli keikka vanhaan taloon jossa myös oli langattomat liiketunnistimet jotka piti ottaa pois ja tilalle laittaa magneettikytkimet oviin ja ikkunoihin, langattomina nekin. Syynä että liiketunnistimet ottavat kontaktin kun kissa hyppää sohvalle olohuoneessa tai keittiössä pöydälle. vaikka ilmaismen ei pitäisi niin pieneen reagoida ja valmistaja sanoo ettei alle 25kg kohteisiin ilmaisin reagoi...Pomo sanoi että hän kertoo asiakkaille maksimipainon olevan 15 eikä sekään selkeästi riitä kun sopivasti kissa hyppää sivusuunnassa sensoriin nähden. No tilalle langattomat magneetit ikkunoihin jotta kuorisuojaus pysyy yllä ja kissa saa rauhassa pomppia ilman että aihettaa hälyä. Päivän viimeinen keikka niinikään myös koski kissaa ja langattomia liiketunnistimia, sama paikka jossa olimme juuri keskiviikkona käyneet ne asentamassa. Asukkaiden kissa kun käy laatikollaan niin siinä seisoessaan liiketunnistin nappaa sen ja aiheuttaa hälyn. Tietysti voisi kysyä onko kissanhiekkalaatikon paikka keittiön ruokapöydän vieressä mutta säädettiin tunnistinta pienemmälle ja pala teippiä alareunaan jotta aivan tunnistimen etuala pysyy pimennossa kuitenkin valvoen muuta tilaa riittävästi jos joku sattuu ovesta sisään tulemaan.
Siitä olikin sitten hyvä lähteä viikonlopun viettoon viimeinkin auringon paistaessa.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Työturvallisuutta

Aamulla työnjakona oli että lähdin Peterin mukaan asentamaan kameroita, liiketunnistimia ja savuilmaisimia erääseen autokauppa/konehalliin. Kaapelointia oli myös tiedossa, ja se olikin varsin erikoista...Ei Suomessa kuvan mukaisiin hommiin edes saisi mennä kun joku turvallisuusvastaava yskisi jo verta kun näkisi nuo nojatikkaat. "its safe enough" oli vaan kommentti ohjaajalta kun asiasta mainitsin. No onneksi hän teki pahimmat kaapelointipaikat ja itse lähinnä avusti ja kytki CAT-johtoja kameroihin. Suomessahan tuohon tilattaisiin saksilavanostin tms. ja sillä ajeltaisiin nuo paikat, väittäisin että olisi myös nopeammin tehnyt kun noilla tikkailla kikkaillen. Mutta taas maassa maan tavalla. Uutena asiana tuli nimenomaa kameroiden asentaminen, itse kaapelointi ja seinään roppaaminenhan nyt on jo tuttua muista keikoista mutta itse johtojen kytkentä on hieman erilainen ja tarkemmin pitää muistaa johtojen värijärjestys kun johdon päähän asennetaan liitin.
Alkuun sentään harjoitteli pöydän ääressä tuota kytkentää, johdon kuoriminenkin on vähän tarkempaa kun herkästi raapasee alla olevia johtoja ja saa ottaa uusiksi. Ja ei viitsi hirveesti ylimääräisiä keikkua tuolla 5+m korkeudessa nojatikkailla. Tarkka asettelu johdoille järjestykseen ja sen jälkeen sujauttaa tuohon liittimeen ja erikoispihdeillä puristaa paketin kasaan. Ja siinä on sitten datakaapeli valmiina.

keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Langalla ja ilman

Tänään sitten taas vaihteeksi hälytin laittestoa asentamassa. Nyt taloon joka oli jo käytössä ja tarkoitus oli että asuintiloihin ei vedetä näkyviä kaapelointeja eli kaikki mahdollinen langattomana.
Aulan rapun kylkeen yksi kosketusnäytöllinen käyttöpääte ja sireeni josta piuhat saatiin suoraan kellarin puolelle jonne tuli langattomien vastaanotin katutasoon, ja kellariin varsinainen keskus. Kellarissa itsessään piti sitten viedä kaapelointeja ulkosireeniltä ja 2 muulta käyttölaitteelta ja telekaapeli jottta hälystä lähtee tieto keskukselle. Kaapelit näissä tapauksissa saatiin hyvin ovilistojen alle piiloon. Kellarissa tosin joutui ihan tosissaan tetsaamaan kun jostain syystä asukkaat olivat halunneet säilyttää aivan kaiken roinan. Lisäksi kellarissa oleili 3 kissaa, urean haju oli sen mukainen myös...
Mutta asennukset saatiin tehtyä kuitenkin. Ainoa ongelma oli kun hälytyksestä ei lähtenyt tietoa hälytyskeskukselle, ongleman kanssa meni jo ylitöiden puolelle mutta parilla lisävastuksella linjaan saatiin tieto liikkumaan häkelle asti. Kait sitä hommat hoidettiin riittävän nätisti kun sai jopa 20e tippiä talon isännältä.


tiistai 7. maaliskuuta 2017

Lisää hälyjä

Tälle viikolle näyttäisi muodustuvan asennuskeikkaa rikosilmoitinjärjestelmille. Tänään  oltiin uudella talotyömaalla jonne sähkäri oli jo (taas yhtä kaapelia lukuunottamatta) kaapelit vetänyt ja muutamiin ikkunoihin magneettihälyt asentanut. Sekin kaapeli kyllä löytyi mutta jouduttiin kaivamaan esiin kipsilevyseinän takaa. Kukalie sitten kasannut autotallin seinän siten että jättänyt kaapeliputken seinän sisään. Onneksi löytyi laitteella jonka kytkee johtoihin kiinni ja palikka jolla mennään etsimään toista päätä ja kun alkaa lämmittää niin kapula alkaa piippaamaan. Meille jäi sitten savu- ja liikeilmaisimien asentaminen ja keskuksen kasaaminen. Työopastajan keskittyessä keskuksen johtokasaan minä kiersin talon läpi asentamassa kaikki puuttuvat ilmaisimet ja näppäimistöt.





Lopuksi läppäri kiinni keskukseen ja keskuksen ohjelmointi ja silmukoiden tarkistus jotta kaikki pelaa. Sisäsireenissä oli mennyt sabotaasipiuhan värit sekaisin kun osassa ilmaisimista oli eri johdot ja eri värit käytössä, ei pitäisi tauon jälkeen mennä vaan kytkemään vaan tarkistaa miten ne piuhat menee. No ei isoa vahinkoa tullut ja asia korjattu parissa minuutissa kun vaihtoi johdotukset. Työmaalla tuli ensimmäistä kertaa vastaan myös muita ulkomaalaisia, siis muita kun belgialaisia. Puolalaisia työläisiä oli tekemässä rappauksia ja kylppäreitä kasaamassa. Mistäkö tunnisti että oli puolalaisia? koska joka toinen sana oli "kurwa". Ja työtahti oli että melkein puolentunnin välein koko sakki marssi etupihalle parin tupakan mittaiselle tauolle hokemaan kurwa sitä kurwa tätä. Kyselin tätä kolleegalta niin vasta viimeisen parin vuoden ajan on työmaille ilmestynyt Puolasta vahvistuksia ja työn jälki on ollut erittäin vaihtelevaa, ja ainakin kollegan mielestä enemmän sieltä väärästä päästä skaalaa. No jotain samaa siis löytyi työmailta mihin törmää kotopuolessakin. Omasta työskentelystä jos pitää löytää jotain sanomista niin nopeuttahan saisi toiminnassa olla enemmän mutta ennemmin tekee vähän hitaammin ja vähemmän korjailee tekemisiä kun että painaa vauhdilla vaan ajattelematta sen enempää työn jälkeä tai tasoa. No aina löytyy parantamisen varaa, sitähän tänne tultiin oppimaan.