
tiistai 7. maaliskuuta 2017
Lisää hälyjä
Tälle viikolle näyttäisi muodustuvan asennuskeikkaa rikosilmoitinjärjestelmille. Tänään oltiin uudella talotyömaalla jonne sähkäri oli jo (taas yhtä kaapelia lukuunottamatta) kaapelit vetänyt ja muutamiin ikkunoihin magneettihälyt asentanut. Sekin kaapeli kyllä löytyi mutta jouduttiin kaivamaan esiin kipsilevyseinän takaa. Kukalie sitten kasannut autotallin seinän siten että jättänyt kaapeliputken seinän sisään. Onneksi löytyi laitteella jonka kytkee johtoihin kiinni ja palikka jolla mennään etsimään toista päätä ja kun alkaa lämmittää niin kapula alkaa piippaamaan. Meille jäi sitten savu- ja liikeilmaisimien asentaminen ja keskuksen kasaaminen. Työopastajan keskittyessä keskuksen johtokasaan minä kiersin talon läpi asentamassa kaikki puuttuvat ilmaisimet ja näppäimistöt.
Lopuksi läppäri kiinni keskukseen ja keskuksen ohjelmointi ja silmukoiden tarkistus jotta kaikki pelaa. Sisäsireenissä oli mennyt sabotaasipiuhan värit sekaisin kun osassa ilmaisimista oli eri johdot ja eri värit käytössä, ei pitäisi tauon jälkeen mennä vaan kytkemään vaan tarkistaa miten ne piuhat menee. No ei isoa vahinkoa tullut ja asia korjattu parissa minuutissa kun vaihtoi johdotukset. Työmaalla tuli ensimmäistä kertaa vastaan myös muita ulkomaalaisia, siis muita kun belgialaisia. Puolalaisia työläisiä oli tekemässä rappauksia ja kylppäreitä kasaamassa. Mistäkö tunnisti että oli puolalaisia? koska joka toinen sana oli "kurwa". Ja työtahti oli että melkein puolentunnin välein koko sakki marssi etupihalle parin tupakan mittaiselle tauolle hokemaan kurwa sitä kurwa tätä. Kyselin tätä kolleegalta niin vasta viimeisen parin vuoden ajan on työmaille ilmestynyt Puolasta vahvistuksia ja työn jälki on ollut erittäin vaihtelevaa, ja ainakin kollegan mielestä enemmän sieltä väärästä päästä skaalaa. No jotain samaa siis löytyi työmailta mihin törmää kotopuolessakin. Omasta työskentelystä jos pitää löytää jotain sanomista niin nopeuttahan saisi toiminnassa olla enemmän mutta ennemmin tekee vähän hitaammin ja vähemmän korjailee tekemisiä kun että painaa vauhdilla vaan ajattelematta sen enempää työn jälkeä tai tasoa. No aina löytyy parantamisen varaa, sitähän tänne tultiin oppimaan.

Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti