torstai 13. huhtikuuta 2017

Raksaa

Tämä ja huominenkin ollaan vähän isommalla työmaalla jonne asennetaan murtohälytinjärjestelmä, palohälytinkeskus, valvontakameroita lisää sekä kulunvalvontajärjestelmä.
Oltiinhan tällä työmaalla jo viime perjantaina mutta meni näpertelyksi kun ei ollut kaapelit kaikki vedetty...eikä niitä nytkään ihan kaikkia oltu vielä saatu valmiiksi.
Itselle nakitettiin palopuolen tekniikan askartelu jostain syystä, tainut mainita että niitten parissa enninkin askarrelut. no hyvää harjoittelua tulevaa työtä varten kotipuolessa. Itse pomo laitteli kameroita ja ohjaaja laitteli keskuksia tekniikkatilassa. Kaikki palopuolen tekniikka oli paikoillaan kun kello näytti päivän päättymistä. Onneksi paikalla oli myös saksinostin niin ei tarvinut keikkua nojatikkailla, kellarissakin vain a-tikkailla laittoi pari ilmaisinta kattoon.
 
Paloilmaisimissa tässä paikassa ainakin käytettiin vähän simppelimpää tekniikkaa mitä aiemmin asennellut. Ilmaisimet ovat vain ketjussa keskukselta lähtien ja viimeisessä ilmaisimessa on päätevastus. Eli ei mikään osoitteellinen järjestelmä, tosin vain 2 isoa tilaa jotka ovat avoimia tiloja käytössä ollessaankin niin tämmöinen on varsin riittävä. Kaapeloinnissa saisi kyllä sähköfirma vähän harjoitella kun kaapelit laitettu vähän miten sattuu tai sitten liian lyhyeksi jätetty.
Huomenna vielä jatkuu askartelu.


1 kommentti:

  1. Tuo saksinostin varmasti onkin kätevä väline! Kiitos postauksesta. Todella mukava lukea tästä, minua kun aihe kiinnostaa paljonkin. Aikoinaan meinasin myös alalle lähteä, mutta sitten suunnitelmat muuttuivat. Naapuri myös muuten juuri mainitsi tuosta saksinostimen hankkimisesta. https://hybeko.fi/index.php/genie-nostimet/

    VastaaPoista